MyClub Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

Arkisto

Seuraavaksi suunta Tuusulaan


11.06.2016

B-junioreiden SM-sarjan kärjessä on tällä hetkellä todella tiukkaa, sillä neljä joukkuetta on kahden pisteen sisällä. Näistä SJK-juniorit on kakkosena tasapisteissä sarjaa johtavan HJK:n kanssa. Molemmilla joukkueilla on 12 pistettä. SJK-juniorit on kuitenkin pelannut yhden ottelun vähemmän kuin sarjajohtaja HJK.

 

Kolmanetna on puolestaan Käpylän Pallo 10 pisteellä, mutta heillä on peräti kaksi ottelua vähemmän pelattuna kuin Klubilla. KäPan kanssa tasapisteissä on puolestaan OLS, joka on pelannut jo kuusi ottelua.

 

Sunnuntaina SJK-junioreiden bussi kuljettaa joukkueen Tuusulaan, missä vastan asettuu kotijoukkue Pallokerho Keski-Uusimaa. PKKU sijoittui SM-karsinnan eteläisemmässä lohkossa kolmanneksi ja on nyt sarjataulukossa kuudentena yhdeksällä pisteellään viiden pelatun kamppailun jälkeen.

 

Vierasjoukkueen vastuuvalmentaja Jyri Hietaharjun mukaan sarjan jatkumista on jo odoteltukin koulujenpäättymisestä johtuneen tauon jälkeen.

 

- Kiva päästä taas pienen tauon jälkeen pelaamaan myös SM-Sarjaa. Viime viikonloppuna pojat päättivät kouluja, joten sarja oli tauolla. Moni meidän pelaajista piti kuitenkin pelituntumaa yllä viikolla koska meillä oli pelit B2 divisioonassa. Noissa tuli onnistumisia mukavasti ja positiivinen ilme näkyy myös harjoittelussa, kertoo Hietaharju, jonka suojateista noin puolet pelasi maanantaina VIFK Blueta vastaan ja toinen puolikas keskiviikkona Sepsi-78:aa vastaan II divisioonan matsissa.

 

- SM-Sarjassahan ei helppoja pelejä ole, joten jälleen odotan kovaa ja tiukkaa ottelua. Lähes koko ryhmä on meillä kunnossa. Ainoastaan muutama pelaaja on varmuudella sivusta tuosta pelistä, lisää Hietaharju.

 

Varmaa on ainakin se, että PKKU on vahva kotijoukkue, joten helppoa vieraspeliä ei todellakaan ole tarjolla. PKKU on kotonaan kaatanut karsinnassa FC Interin 5-2, PK-35:n 2-0, FC Viikingit 5-1 ja SM-sarjassa Ilveksen 3-0. Tasapelit joukkue on pelannut karsinnassa HJK:n kanssa ja SM-sarjassa VPS-j:n kanssa. Sen lisäksi vieraista irtosi pinna HJK:lta, eli kova nippu on vastassa, jos Klubikaan ei kahdella yrityksellä ole onnistunut puna-mustia kaatamaan.

 

- Toivottavasti saadaan oma peli rullaamaan sunnuntaina  ja sitä kautta hyvä tulos sekä lisää pisteitä, toivoo Hietaharju.

 

Ottelu Tuusulan Urheilupuiston nurmella alkaa sunnuntaina klo 13.00, joten tervemenoa tsekkaamaan laadukasta juniorijalkapalloa.


Takaisin uutisiin