Ilmoittautumislomake MyClub Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

Arkisto

Ensimmäinen kotimatsi


06.02.2016

SJK-junioreiden B-junnut pelaavat kauden ensimmäisen kotiottelunsa ikäluokan SM-karsintasarjassa, joka starttasi viime viikonloppuna viiden ottelun voimalla. Vieraaksi Wallsport Areenaan saapuu kenraaliahrjoituksessakin vastassa ollut jyväskyläläinen JJK,joka avasi sarjan kotivoitolla FF Jarosta numeroin 4-2.


Samaan aikaan SJK-juniorit vieraili Savossa ja kaatoi isäntäjoukkue Kuopion Palloseuran Kuopiohallin pienikokoisella kentällä selvin 4-1 -numeroin ottelun oltua vielä tauolla maalittomassa tilanteessa.


Vaikka KuPS menikin heti toisen jakson alussa johtoon, iskivät vieraat neljä kertaa ottaen kaikki kolme pistettä mukaansa Jussi Vähäpesolan, Onni Valakarin ja kahdesti maalanneen Emil Pannulan osumilla. Jos kauden kaikki osumat lasketaan yhteensä, on Pannula tulittanut jo 13 osumaa kahdeksassa pelaamassaan matsissa.


Ottelun aivankohdat ovatkin ne, miten todella vahva JJK saa kuriin edellä mainitun kolmikon ja kuinka puolestaan kotijoukkue pysäyttää vieraiden erikoistilanteet ja nopean pelinkääntämisen.


JJK ja SJK-juniorit päätyivät kenraaliharjoituksessa 2-2 -taspeliin, mutta tuolle tulokselle ei paljon kannata laittaa painoa. Syitä on parikin. Ensiksikin kotijoukkue vaihtoi tauolta peräti kahdeksan pelaajaa ja toiseksi joukkueen pelaajista moni oli hiukan puolenkuntoisena sairastelun vuoksi usean oltua kokonaan sivussa.


Kaiken lisäksi JJK:n pelaajan ikävä loukkaantuminen toisen puoliajan puolivälissä vei ottelusta sykkeen täydellisesti ja loppu käytännössä vain pelailtiin. Toisen jakson alkuhan oli toki vierasjoukkueen hallintaa.


Ottelu alkaa Wallsport Areenassa klo 13.50 ja luvassa on todellakin laadukasta nuorten jalkapalloa, sillä JJK oli ainoa joukkue, joka viime vuoden syyskierroksella pystyi kaatamaan Jyri Hietaharjun suojatit.


Takaisin uutisiin