Ilmoittautumislomake MyClub Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

Arkisto

Ellu osui taas


13.05.2015
Ellu osui taas

SJK-junioreissa aimo harppauksia ottanut Elias Ahde osui jälleen Ykkösen ottelussa edustamalleen FC Jazzille porilaisten kaataessa sarjan suosikkeihin kuuluneen AC Oulun kotikentällään numeroin 3-1 (2-0).

Ellun maali siirsi porilaiset kolmen maalin johtoon toisen puoliajan alussa ja voitto nosti joukkueen hiukan yllättäenkin sarjan kärkipaikalle.

Ellu maalasi jo sarjan avauskierroksella vierasottelussa Turun Palloseuran verkkoon.

Myös Teemu Penninkangas nähtiin edelleen FC Jazzin väreissä kehissä. Sekä Penni, että Ellu pelasivat täydet minuutit.

VIFK:n hävitessä kotikentällään MP:lle numeroin 2-1 Jesse Jääskeläinen oli jälleen joukkueen kokoonpanossa.

FC Hakan väreihin siirtynyt Tuomas Lähdesmäki oli avauksessa, mutta joutui jättämään kentän jo noin vartin jälkeen valkeakoskelaisten otettua makoisan voiton vantaalaisesta PK-35:stä numeroin 2-1 (0-0).



Takaisin uutisiin