MyClub Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

Arkisto

C14 pronssiotteluun


30.06.2012
C14 pronssiotteluun
SJK-junioreiden C14-joukkue pelasi Wasa Football Cupin lauantain sateisessa säässä kaksi ottelua, joiden kuva oli radikaalisti erivärinen.

Lauantaiaamun ensimmäiseen otteluun lähdettiin kun jäljellä oli enää vain 13 kynnelle kykenevää pelimiestä. Vastaan Huutoniemn viheriöllä asettui toisen lohkon ilman pistemenetyksiä voittanut karjaalainen BK-46.

Omalla laillaan ilmassa oli hitunen historian lehtien havinaa, sillä viime syksynähän SJK:n edustusjoukkue varmisti nousunsa Ykköseen juuri kyseistä seuraa vastaan. Tälläkin kertaa musta oli valttia, sillä upeasti taistellut C14-joukkue rypisti makean voiton lukemin 2-1 (1-0).

SJK-juniorit sai otteluun parhaan mahdollisen alun, sillä pallo oli kotijoukkueena pelanneen puna-valkoraitapaitaisen BK-46:n verkossa jo ennen kuin ensimmäinen peliminuutti oli ehditty pelata. Hyvä karvaus pakotti BK-46 alakerran paniikkiin ja lopulta oma puolustaja ohjasi Joonas Mäkelän laukauksen joukkueensa maaliin.

Tasaisessa ottelussa pienet virheet ratkaisevat kahden joukkueen eron ja niin kävi tälläkin kertaa. Joonas Mäkelä nimittäin pääsi toisen puoliajan seitsemännellä minuutilla erinomaiseen paikkaan rangaistusalueelle ja BK-46 pakki rikkoi sen verran, että hän esti maalinteon sääntöjen vastaisesti. Niinpä ottelun aivan huikean upeasti tuominnut Albin Österroos ei epäröinyt puhaltaa tilanteesta pilkkua.

Joonas Mäkelä laukoi tälläkin kertaa hankkimansa rangaistuspotkun sijoittaen sen jäätävästi aivan yläkulmaan ja Kerhon johto tuplaantui.

Vaikka BK-46 onnistuikin kaventamaan kulmurin jälkitilanteesta ja painoi vahvasti loppuun asti, puolusti Kerho järkevästi ja uhrautuvasti viimeiseen sekuntiin saakka ottaen näin maukkaasti paikan neljän parhaan joukossa.

Iltapäivän semifinaaliin päästiin kaupungin komeimpiin kuuluvalle areenalle, Kaarlenkentälle. Kyseinen semifinaali oli tämän ikäluokan ainoa kyseisellä areenalla pelattu matsi tämän suven turnauksessa.

Sääli, että pelissä ei ollut tippaakaan jännitystä sateesta huolimatta hienoissa olosuhteissa pelatussa kamppailussa. Vanha, tuttu ja vaarallinen, mutta myös rakas vihollinen, VPS Musta kuittasi nimittäin ottelussa aluesarjassa kärsimänsä rökäletappion korkojen kera.

Pakko tunnustaa, että näin rampana ei Kerhosta ollut edes maistaa vihaiselle VPS:lle, joka tylytti kotijoukkueena pelannutta valkopaitaista Kerhoa peräti 9-0 (5-0).

Keltaisissa paidoissaan pelannut VPS oli murhaavan tehokas iskien ensimmäiset kolme osumaa vartissa ja näin peli oli käytännössä taputeltu. Vaasalaisten maalilla ei juurikaan tapahtumia nähty. Sen sijaan Kerhon maalilla aktiviteettia riitti ihan liiankin kanssa ja lukemat olivat vieläpä täysin oikeutetut.

Tappio tiesi sit. että C14 päättää sunnuntaina turnauksensa pronssiottelussa Raviradalla ja saa vastaansa VIFK/Norravalla FF:n yhdistetyn joukkueen, eli vastassa on erittäin kova yhdistelmä tälläkin erää.
Takaisin uutisiin