MyClub Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

Arkisto

B-junioreille selvä voitto


25.08.2013
B-junioreille selvä voitto
SJK-j. – OLS 4-0 (2-0)
02 min 1-0 Matias Kangas
29 min 2-0 Joonas Sundman
76 min OLS erp.
80+3 min 3-0 Elias Ahde
80+6 min 4-0 Elias Ahde

Seinäjoen Jalkapallokerhon B-juniorit ottivat sunnuntai-illalla selvän voiton yllättävän heikosta Oulun Luistinseurasta 1. divisioonan C-lohkon kamppailussa liki helteisellä Prunttimäen kentällä.

Matias Kangas teki avausmaalin jo minuutin ja 40 sekunnin pelin jälkeen saatuaan takaviistoon hienon syötön Jesse Sundmanilta. Vieraat putosivat siitä jo polvilleen, eivätkä koko ottelun aikana saaneet omaa hyökkäyspeliään sujumaan niin, että tosiasiallista vaaraa Kerhon kolmen pisteen illalle olisi päässyt syntymään.

Kotijoukkue hallitsi avausjaksoa miten tahtoi. Paikkoja oli, mutta viimeistely oli huolimatonta ja myös paitsioita tuli turhan tiheällä sykkeellä. Peli vapautui entisestään vajaan puolen tunnin kohdalla, kun Joonas Sundman pukkasi Matias Kankaan komeasti tarjoileman kulmapotkun esteittä verkon perille.

Toisella jaksolla Kerho pudotti kierroksia ja antoi vastustajalle sentään hieman siimaa. OLS:n peli oli kuitenkin niin sekaisin, ettei se kyennyt ihmeemmin hyödyntämään isäntien hetkittäistä asenteellista velttoilua. Toisaalta kun oikein tiukka paikka tuli, mustapaidoista löytyi asennetta vääntää ratkaiseva kaksinkamppailuvoitto. Tilaa ei lopulta liikaa vieraille annettu.

OLS sai rangaistuspotkun ottelun loppuhetkillä, kun kommunikaatio SJK:n puolustuksen ja maalivahti Konsta Rintalan välillä pätki sen verran pahasti, että hankalaan tilanteeseen ajautuneen Konstan syöksy palloon tulkittiin pilkun arvoiseksi. ”Kona” kuitenkin torjui vedon jaloillaan komeasti.

Elias Ahde kaunisteli yliajalla lukemia kahden maalin verran. Taitava ilmajokelainen peippaili rangaistusalueen sisällä molemmilla kerroilla miten tahtoi ja pisti komeasti pallon pömpeliin.

Kerhon B-junioreiden seuraava ottelu on ensi sunnuntaina pietarsaarelaisen FF Jaron vieraana. Seuraava kotiottelu on vasta syyskuun 14. päivänä, jolloin Prunttimäen kentälle saapuu vieraaksi joensuulainen FC Jippo. Näiden ottelujen välissä Kerholla on kuitenkin edessä reissu Vaasaan sunnuntaina 8. syyskuuta, jolloin Palosaaren kentällä on edessä voimainmittelö Vaasan Palloseuran junioreiden kanssa. Edessä on siis kaksi perättäistä vierasottelua ja hartaana toiveena on tietenkin täysi pistepotti.

SJK-j: Konsta Rintala, Tuomas Rintamäki (60. Jussi Jaskari), Joonas Sundman, Ville Viita, Matti Lähde, Jesse Sundman, Nicolas Kotamäki (71. Topias Syrjälä), Valtteri Leppänen, Matias Kangas (80+1. Patrik Pihamaa), Tommi Luopajärvi (54. Joonas Lepistö), Teemu Kukila (47. Elias Ahde).
Takaisin uutisiin