MyClub Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

Arkisto

A ja B Ouluun


30.03.2012
A ja B Ouluun
SJK junioreiden SM-sarjapaikoista taistelevat A- ja B-junnut reissaavat lauantaina Ouluun.

Vaikka B-juniorit saivatkin Jyväskylässä tiistaina moisen selkäsaunan, on joukkueella edelleen saumat päästä ainakin karsimaan SM-sarjapaikasta. Tietenkin se vaatii jäljellä olevista kahdesta pelistä maksimipisteitä.

Lauantaina joukkue kohtaa Heinäpään hallissa, eli Arina Arenassa, isäntäjoukkue OLS:n, joka on taatusti vaikea vastustaja, kuten vuosien saatossa on saatu todeta.

Vain voitto pitää toiveet elossa, sillä matkaa karsijanpaikalle ei ole kuin kolme vaivaista pistettä!

Myös A-junioreilla on mahdollisuus karsintaan. Vastaan asettuvat Tervarit/OLS yhdistelmä on sekin piinkova nippu, joka ei ole sarjassa kärsinyt kuin pari tappiota.

Kerhon A-junnujen maaliero on kuitenkin hyvä ja joukkueella on yksi ottelu vähemmän pelattuna kuin sen yläpuolella olevalla VIFK:lla. Voitolla joukkue nousisi vaasalaisten ohitse.

Kerhon on kuitenkin onnistuttava pysäyttämään seitsemässä ottelussa jo huikeat 13 osumaa paukuttanut Vesa Verronen, mikäli minkään valtakunnan haaveita voitosta voidaan rakennella.

A-junnujen peli alkaa klo 14.00 ja B-junnujen matsi klo 16.20 jos joku sattuu tekemään pyhiinvaellusta pohjoiseen!


Takaisin uutisiin