Ilmoittautumislomake MyClub Playmakers Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

UUTISET

Voittoputki poikki


27.05.2009
Voittoputki poikki

TP-Seinäjoki – VIFK U 1-1 (1-0)
36 min 1-0 Samir Bouroussi
89 min 1-1 Andreas Strandvall

TP-Seinäjoen voittoputki katkesi Jouppilanvuoren tekonurmella VIFK U:n napattua pisteen viemisikseen ottelun toiseksi viimeisellä peliminuutilla syntyneellä maalilla. Silti ei lopputulos ei ollut vääryys, vaan tasapeli oli täysin ansaittu vaasalaisten kannalta.

Kotijoukkue pääsi ensimmäisellä puoliajalla pelaamaan myötäisessä tuulessa, joka oli ajoittain todella voimakas. Oikeastaan tuuli ei ollut suoranaisesti kentän suuntainen, mutta kova se joka tapauksessa oli tehden myös lämpötilasta miltei hyytävän.

TP-Seinäjoki siirtyi ottelussa johtoon kauniin vaparikuvion päätteeksi 36. minuutilla Juha Ylihärsilän annettua syötön Samir Bouroussille, joka viimeisteli läheltä maalin kattoon tehden kauden neljännen maalinsa oranssissa paidassa.

Vaikka TP-Seinäjoki menikin ottelussa johtoon, oli VIFK U:lla ensimmäisen jakson parhaat tekopaikat. Kerta toisensa jälkeen maalissa pelannut Atte Tervasmäki teki kuitenkin vieraiden haaveet tyhjiksi erinomaisilla esityksillään. Tervasmäki olikin tällä kertaa joukkueensa johtohahmo ja ylivoimaisesti koko kentän paras pelaaja.

Vielä viime kaudella Veikkausliigassa FC KooTeePeen ruorissa ollut lahtelaislähtöinen valmentaja, Tommi Kautonen, on saanut nuoren vaasalaisjoukkueen pelaamaan hyvää ja viihdyttävää peliä. Ottelun tempo oli aivan huima ensimmäiset 20-30 minuuttia, joten ei se mikään ihme ollut, että lopussa osa pelaajista piiputti.

Toisella puoliajalla VIFK U sai tuulen taakseen luoden edelleen vaarallisemmat tekopaikat. Silti vieraat joutuivat odottamaan aivan viime hetkille päästäkseen tasapeliin. Tasoitusmaalia edelsi varsinainen virhesikermä kotijoukkueelta, eikä Atte Tervasmäki voinut Andreas Strandvallin parista metristä syntyneelle osumalle mitään.

Vaikka VIFK U nousikin tasoihin, oli kotijoukkue kuitenkin napata voiton aivan ottelun viime hetkillä Samir Bouroussin ajettua alueelle ja tulitettua pallon ylähirteen. Toki voittomaali olisi ollut hieman vastoin ottelun kulkua, mutta olisi se toki maistunut kaikille paikalle saapuneille katsojille ja kotijoukkueelle.

Ottelun tuominnut Petteri Höglund oli huomattavasti parempi kuin ensimmäisessä puhaltamassaan TP-Seinäjoen ottelussa Närpes Kraft/2:ta vastaan. Itse asiassa koko tuomarikolmikko onnistui erinomaisesti varsin siistissä ottelussa.

Kotijoukkueen riveissä debytoi myös ysikolme-vuosimallin BSM-pelimies, Henri Huilla ollen kotijoukkueen parhaimmistoa. Tervasmäen, Huillan ja Bouroussin lisäksi koko joukkue ansaitsee kiitosta hyvästä taistelusta. Silti kokonaisuus jäi hieman kaivelemaan edustusjoukkueen vastuuvalmentajaa, Tapio ”Tappi” Haavistoa.

”Oikeastaan meidän pelimme meni pieleen jo ennen ottelun alkua kun jouduimme vaihtamaan pois kokoonpanosta sekä Saku Koskisen, että Teemu Ala-Lahden, jotka eivät pystyneet pelaamaan. Lisäksi saimme vasta tänään tietää SJK:sta tulevat miehet ja heistäkin Jukka Yli-Renko jäi sivuun, koska hän oli pelannut viime torstaina Rovaniemellä. Kokonaisuutena taistelu oli kuitenkin hyvää ja tasapeli varmasti ihan oikea tulos. Se nyt tietysti harmitti, että tasoitusmaali tuli niin myöhään, mutta kyllä VIFK U piti palloa enemmän ja loi enemmän tekopaikkoja”, tunnusti ”Tappi” reilusti.

Tasapelistä huolimatta TP-Seinäjoki jatkaa edelleen Vaasan Piirin Nelosen kärjessä. Tilillä on nyt neljä voittoa ja yksi tasapeli. Vuosi sitten tässä samassa tilanteessa tilillä oli yksi voitto, kolme tasapeliä ja tappio.

TP-Seinäjoki: Atte Tervasmäki, Vesa Kivimäki, Juho Pajula (71. Herman Mäenalanen), Henri Huilla, Santtu Kimpimäki, Juuso Koskela (89. Antti Takala), Janne Mäntylä, Jyri Reinilä, Samir Bouroussi, Juha Ylihärsilä (46. Ramelo Loddin), Jarno Takamäki


Takaisin uutisiin