Turnaukset Linkit Yhteistyössä

UUTISET

Tunnustusta SJK:lle


08.05.2019

Inhimillinen kädenojennus -tunnustus SJK:lle

 

Suomen Punainen Risti palkitsee Seinäjoen Jalkapallokerhon yhteisöllisyyden rakentamisesta ja inhimillisten arvojen edistämisestä. Tunnustus myönnetään ensimmäistä kertaa urheiluseuralle.

 

Inhimillinen kädenojennus myönnetään vuosittain erityisen ansioituneelle henkilölle tai yhteisölle inhimillisiä arvoja edistävästä toiminnasta. Tänä vuonna valinnassa painotettiin erityisesti paikallisuutta.

 

– Urheilu on suuri kansanliike, joka kokoaa kaikenlaiset ihmiset yhteen ja jonka parissa tuhannet vapaaehtoiset tekevät töitä yhteisen hyvinvoinnin eteen. Urheiluseurat ovat paikallisen yhteisön rakentamisessa tärkeässä asemassa. Mielestämme on hienoa, että Seinäjoen Jalkapallokerho (SJK) käyttää näkyvyyttään ja asemaansa inhimillisten arvojen edistämiseen, Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula perustelee.

 

Uraaurtava toimintamalli rakentumassa Seinäjoella SJK on ollut tuomassa Suomeen urheilujoukkueille muualla maailmassa tyypillisempää toimintakulttuuria, jossa seura ottaa aktiivisesti vastuuta myös ympäröivästä yhteisöstä ja yhteiskunnasta.

 

SJK nostaa laajan yhteiskuntavastuuohjelmansa mukaisesti esiin tärkeitä yhteiskunnallisia teemoja muun muassa esittelemällä jokaisessa kotiottelutapahtumassaan alueen järjestöjä, yhdistyksiä ja toimijoita. Lisäksi SJK:n pelaajia nähdään usein erilaisissa hyväntekeväisyystapahtumissa.

 

Punaisen Ristin kanssa SJK on järjestänyt lukuisia tapahtumia ja tempauksia. Esimerkiksi Länsi-Suomen alueen vuoden 2018 Nälkäpäivän päätapahtuma järjestettiin SJK:n kotistadionilla. Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiri, Seinäjoen osasto ja SPR Veripalvelu ovat niin ikään aloittaneet näkyvän yhteistyön, jossa SJK nostaa verenluovutuksen tärkeyttä esiin merkittävästi omissa ottelutapahtumissaan ja viestinnässään.

 

– Haluamme tehdä yhteistyötä paikallisten järjestöjen kanssa ja opettaa samalla junioreillemme, että tällainen toiminta kuuluu urheiluun ja urheilijaelämään. Seuramme on erittäin otettu saamastamme tunnustuksesta ja toivomme, että tämä aktivoi uusia toimijoita rakentamaan kanssamme yhteiskuntavastuullista toimintaa, sanoo SJK Akatemian kaupallinen johtaja Joni Vesalainen.

 

Punainen Risti kannustaa yhteistyöhön urheiluseurojen kanssa Suomen Punainen Risti kiittää Seinäjoen Jalkapallokerhoa merkittävästä paikallisesta vaikuttamistyöstä ja samalla kannustaa kaikkia osastojaan ja piirejään sekä muita järjestöjä yhteistyöhön urheiluseurojen kanssa.

 

Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksen vastaanotti SJK Akatemian kaupallinen johtaja Joni Vesalainen keskiviikkona 8.5.2019 klo 09.00 Suomen Punaisen Ristin keskustoimistolla.

 

Inhimillinen kädenojennus on annettu ensimmäisen kerran vuonna 1988. Edellisvuosina tunnustuksen ovat saaneet mm. Pikku Kakkonen (2017) ja toimittajat Mahaduran ja Yagmur Özberkanin (2018).

 

Kuvia ja videoa tulossa tilaisuudesta SJK:n kanaville ja nettisivuille myöhemmin tänään.

 

Uutinen SJKn nettisivuilla:

http://www.sjk.fi/w/inhimillinen-kadenojennus--tunnustus-sjk-lle

 

 


Takaisin uutisiin