Ilmoittautumislomake MyClub Playmakers Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

UUTISET

Tulivoimainen SalPa lauantain vieras


27.05.2005
Tulivoimainen SalPa lauantain vieras

Siinä missä maalien tekeminen on ollut melkein liiankin haastavaa TP-Seinäjoelle kauden alussa, on Salon Palloilijoilla tulivoimaa löytynyt todella paljon. Kolmessa ottelussa joukkue on tulittanut kahdeksan osumaa, jotka ovat jakautuneet pelottavan tasaisesti. Juhat Herne ja Lallukka ovat kumpikin tehneet Vesa Vainion tavoin kaksi maalia mieheen.

TP-Seinäjoen ainokaiset ovat syntyneet Mikael Muurimäen ja Alex Lopezin tekeminä. Muurimäen avausmaali Kaskisissa jo kahden minuutin jälkeen syntyi kliinisen viimeistelyn tuloksena, mutta hyvästä alusta huolimatta ottelusta tuli kärsimysnäytelmä.

Toiveissa on tietenkin se, että peli aukeaisi vähitellen ja tekemisen tuska vähenisi sitä kautta. Joukkue on kuitenkin edelleen rampa, eikä Tuomo Nuojuan ikävä loukkaantuminen harmittomassa tilanteessa viime perjantain viimeistelyharjoituksessa ainakaan parantanut asiaa. ”Ume” on pahimmassa tapauksessa sivussa loppukauden, parhaassa tapauksessa hän palaa kentille juhannuksen jälkeen.

Lasse Männikkö ja Tiitus Lehtinen ovat edelleen toipilaita, eikä Matias Lampisenkaan pelaamisesta ole mitään takeita nilkkavamman jäljiltä.

Seurat eivät ole muuten koskaan aikaisemmin kohdanneet. SalPa on aina Kakkosessa ollessaan pelannut eri lohkossa ja sama pätee aikaan Ykkösessä. SalPa on sekoitus turkulaista liigakokemusta ja paikallisia pelaajia, eli todella iskukykyinen ryhmä, joka on turhaan unohdettu puhuttaessa sarjan kärkipään joukkueista. Alkukausi on kuitenkin ehtinyt osoittaa sen, että joukkue tulee olemaan todella korkealla.

Kotonaan SalPa on voittanut Maskun 1-0 ja MuSan 6-0. Vieraissa PoPa kaatoi salolaiset 4-1, eli aivan haavoittuva joukkue kuitenkin on välillä.

Ottelu alkaa Keskuskentällä lauantaina klo 16.00.
Takaisin uutisiin