Ilmoittautumislomake MyClub Playmakers Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

UUTISET

Takaa-ajo alkaa


25.06.2007
Takaa-ajo alkaa


TP-Seinäjoki palaa keskiviikkona sarjatauolta kohdatessaan kotikentällään kokkolalaisen sarjanousijan. Vielä viime kaudella KPV II –nimellä Kolmosessa pelannut joukkue kantaa nyt nimeä FC Kipparit. Nimi juontaa juurensa Arvo ”Kippari” Lambergiin, mutta kai selitykseksi kelpaa myös rannikkokaupungin rooli Suomen kartalla.

Ottelu on TP-Seinäjoelle kauden viides kotiottelu. Neljä ensimmäistä on sujunut tappioitta. Samalla ottelu aloittaa kohtuullisen hektisen periodin. TP-Seinäjoki ajaa Kakkosen Lohko C:n kärkeä takaa pelaamalla ennen elokuun alkua kuusi ottelua. Näistä kolme pelataan kotikentällä. FC Kippareiden lisäksi Seinäjoelle saapuvat toinen sarjanousija, Norrvalla FF ja lohkon suosikkeihin OPS:n ohella kuuluva sarjakärki PS Kemi. Vieraissa käydään Kuopiossa kovasti kohutun Kingsin, Kajaanissa kertaalleen kaadetun Hakan ja Oulussa pitkälle AC Oulun lainamiehistä riippuvaisen OLS:n vieraana.

Oranssi-mustien vietettyä taukoa ovat kaikki muut FC Kippareita lukuun ottamatta pelanneet. Osa Kakkosen Lohko C:n joukkueista on pelannut jo kolmekin ottelua enemmän kuin TP-Seinäjoki, joten ei ihme, että vain yhden tappion kauden ensimmäisissä kahdeksassa ottelussa kärsinyt joukkue on valunut sarjataulukossa kahdeksanneksi. Tosin, yhdelläkin voitolla nousee saman tien huimaa vauhtia.

Ennen taukoa TP-Seinäjoki pelasi kaksi ottelua ilman voittoa hävittyään Vaasan Hietalahdessa FC Kiistolle 2-0 ja jaettuaan pisteet Seinäjoen paikallisottelussa Sepsi-78:n kanssa 1-1. Noita kahta ottelua edelsi kuitenkin kuusi matsia ilman tappiota. Niissä kaatuivat Kraft 3-0, FC Lynx 4-0 ja Kajaanin Haka 2-0. Tasapelit pelattiin OPS:n, JBK:n ja FC YPA:n kanssa.

FC Kipparit on sarjasijoituksestaan huolimatta pelannut koko alkukauden tasaisesti. Viidestä tappiollisesta ottelustaan joukkue on hävinnyt peräti neljä yhdellä maalilla ja yhden kahdella maalilla. Yhden maalin tappiot ovat tulleet vieraissa kuopiolaista Kingsiä, FC Lynxiä ja OPS:aa vastaan, sekä kotona OLS:lle. Tuo ainoa kahden maalin tappio tuli muuten Vaasassa FC Kiistolle 2-0. Pisteensä FC Kipparit on poiminut voitoilla Norrvalla FF:sta ja Kajaanin Hakasta, sekä tasurilla FC YPA:n kanssa. Sarjassa joukkue on 12. sijalla.

Kannattaa huomioida, että siinä missä TP-Seinäjoki on kotonaan vielä ilman tappioita, FC Kipparit ei puolestaan ole vieraissa onnistunut voittamaan. Ainoa pinna on tullut Ylivieskasta 2-2 –tasapelillä. Myös Suomen Cupissa joukkue lähti laulukuoroon pudasjärveläisen FC Kurenpoikien toimesta. FC Kurenpojat pelaa Kolmosessa.

Sarjapeleissä joukkueen maalitykkeinä ovat toimineet kolme kertaa maalannut Jarkko Ojala, joka kävi keväällä treenaamassa VPS:n kanssa ja Mikko Venetpalo. Ojalan saldo on kolme maalia ja Venetpalon kaksi osumaa.

Kotijoukkueen maalit ovat jakautuneet tasaisesti. Sepsi-78:aa vastaan kulmurin suoraan maaliin upottanut Henri Saranpää on osunut kolme kertaa ja Abdullahi Danjouma puolestaan on osunut kahdesti. Muut kuusi maalia ovat jakautuneet eri pelaajille ja kertaalleen pallon on sohinut omiin Kraftin puolustus.

Veikkausraatien lemmikkejä ovat FC Kippareista olleet kolme tähteä mieheen saalistaneet Jarkko Ojala ja Jere Möller. Kahden tähden sotureita ovat puolestaan Jimi Tuomaala, Tuomas Kiiskilä ja Aki Lyyski. Kotijoukkueesta on sakaraisia sattunut kohdalle kuusi kappaletta sekä Abdullahi Danjoumalle, että Henri Saranpäälle. Johannes Saranpää on saanut tililleen viisi tähteä ja maalivahti Tero Kinnunen neljä. Viisi muutakin TP-Seinäjoen pelaajaa on päässyt kuluvalla kaudella tähtiin käsiksi.

Vaikka FC Kipparit onkin sarjapeleissä aivan uusi tuttavuus TP-Seinäjoelle, ehdittiin maaliskuun lopussa jo pelaamaan Kipparihallissa Kokkolassa. Siellä oranssipaidat onnistuivat viimeistelyssä selvästi isäntiään paremmin voittaen ottelun helposti 4-1. Tuossa ottelussa TP-Seinäjoen osumista vastasivat ennakkoluulottomasti esiintynyt Ville Pakkala, pilkulta viimeistellyt Petri Niemi, toistaiseksi rampana ollut Juha Eteläaho, sekä toisen rankun maaliin toimittanut Timo Rauhala. Isäntien ainokaisen viimeisteli sittemmin sarjapelissä Oulussa OPS:aa vastaan jalkansa katkonut vaarallinen Mikko Annala.

On syytä olettaa, että TP-Seinäjoki pelaa edelleen varsin rampana. Juha Eteläaho toki saattaa jo palata kehiin, mutta Abdullahi Danjouma ja Mikael Muurimäki lienevät edelleen sivussa Pekka Väänäsen tavoin.

Ottelu pelataan Seinäjoen Keskuskentällä ja matsi alkaa klo 18.30 keskiviikkona, jolloin pelataan myös toinen Lohko C:n ottelu OLS:n ja PS Kemin kesken Castrénin Tekonurmella. Lienee ihan päivänselvää, että pruukilaisten leirissä toivotaan keskiviikolta kahta kotivoittoa.
Takaisin uutisiin