Ilmoittautumislomake MyClub Playmakers Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

UUTISET

Taistelu jatkuu kärjessä


12.08.2008
Taistelu jatkuu kärjessä

TP-Seinäjoen edustusjoukkue jatkaa taisteluaan Nelosen kärkiryhmässä kohdatessaan Vähänkyrön Viestin keskiviikkoiltana Prunttimäessä.

Kotijoukkue on aloittanut sarjan varsin mukavasti ja ainoana tahrana neljän ottelun jälkeen on diplomaattisestikin ilmoitettuna erittäin kyseenalainen tappio Mustasaaressa VIFK Young Boysille lukemin 1-0. Muissa kolmessa ottelussa vastustajat ovat poikkeuksetta kokeneet kovia.

Syyskierroksen ensimmäisessä ottelussa Nurmon Pallo nöyrtyi 5-0 ja samat olivat lukemat myös syyskierroksen ensimmäisessä vierasottelussa Kaskisissa, missä Kaskö IK ei pystynyt uusimaan kevätkierroksen temppuaan, jolloin joukkue vei pruukilaisilta pisteen. Syksyn toisessa kotiottelussa Teuvan Pallo kiusasi kotijoukkuetta nousten tasoihin kahden maalin takaa, mutta lopussa isännät latoivat vielä neljä maalia voittaen lopulta 6-2.

VäVi puolestaan on neljästä pelaamastaan ottelusta voittanut kaksi ja hävinnyt kaksi. Joukkue tyrmäsi syyskierroksen avauksessa Kaskö IK:n 5-1, mutta hävisi samoin numeroin vieraissa VIFK Young Boysille. Seuraavaksi tuli kotitappio TP-Seinäjoen viimeksi kaatamalle TePalle lukemin 4-2, mutta edellisessä ottelussaan vähäkyröläiset ryhdistäytyivät ja niputtivat Kraft/2:n kotikentällään 3-1.

Kevätkierroksella entisen VPS:n ja Tampere Unitedin topparin, Marko ”Romu” Suosteen siivittämä VäVi sijoittui Kolmosessa kahdeksanneksi jääden vain kolme pistettä säilymisestä juuri VIFK Young Boysin ja FC KOMU:n alapuolelle.

Nelosen kärkiryhmässä on tällä hetkellä tiukkaa. TP-Seinäjoki ja VIFK YB ovat kumpikin saalistaneet yhdeksän pistettä. Syystä tai toisesta FC Kiiston A-teamin ja Nurmon Pallon välistä maanantaina pelattavaksi merkityn ottelun tulosta ei ole saatu toistaiseksi Vaasan Pallopiirin sivuille, mutta joka tapauksessa Kiiston reservit ovat kärkikolmikossa. Kolmesta pelaamastaan ottelusta vaasalaiset olivat nimittäin napsineet seitsemän pistettä. Samassa pistemäärässä on myös Nelosen kevätkierroksen voittanut Sundom IF. Karhu, VäVi ja TePa puolestaan ovat kaikki kuudessa pisteessä.

Kotijoukkueen kausi on alkukauden kankeuden ja puutuneiden jalkojen vertymisen jälkeen ollut mallikas ja maalirikas. Ahneimmin vastustajan verkkoa on venyttänyt Ville Pakkala, jolla on tilillään jo 13 osumaa. Vasta neljä ottelua TP-Seinäjoen asussa pelannut SJK:n lainamies, Miika Asunmaa on kuitenkin osoittanut aivan huikeaa maalivirettä viimeistellen jo seitsemän maalia. Takaisin Kerhoon palannut Jukka Yli-Renko ehti viidessä pelaamassaan pelissä viimeistellä viidesti. Myös B-juniori-ikäisellä Juho Pajulalla on tilillään saman verran maaleja. Janne Kotamäki ja armeijan harmaissa oleva Anssi Syrjämäki ehtivät kumpikin viimeistellä neljä osumaa. Yhteensä TP-Seinäjoen väreissä on tällä kaudella päässyt maalien makuun jo 16 pelaajaa.

On mielenkiintoista nähdä, millaisen joukkueen valmentaja Esa Haanpää tällä kertaa loihtii kentälle. TePaa vastaan sivussa oli pitkästi toistakymmentä pelaajaa ja kaiken lisäksi Ville Pakkala loukkasi nilkkaansa kyseisessä ottelussa. Silti siipirikkoinen TP-Seinäjoki pystyi venymään ja kaatamaan TePan. Nyt tarvitaan vastaavaa esitystä, sillä unelma sarjanoususta elää edelleen.

Ottelu alkaa Prunttimäen upeassa kunnossa olevalla estradilla keskiviikkoiltana klo 19.00.
Takaisin uutisiin