Ilmoittautumislomake MyClub Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

UUTISET

Seurataitokisat huomenna


15.09.2020

SJK-juniorit järjestää seurataitokisat  Wallsportilla keskiviikkona 16.9. P8 (2012 syntyneet) -P13 (2007 syntyneet) ikäluokille. Kilpailut alkavat klo 16.15. Ilmoittautuneet pelaajat paikalle lämmittelemään klo 15.45.

 

Aiempina vuosina seurakilpailujen jälkeen on käyty piirin kilpailut, mutta tänä vuonna osallistumisoikeus valtakunnallisiin -taitokilpailuihin 12.12.2020 järjestettäviin valtakunnallisiin taitokilpailuihin tulee suoraan seurataitokilpailujen menestyksen perusteella. Valtakunnallisiin kilpailuihin voivat osallistua virallisissa seurataitokilpailussa kultamerkkirajan saavuttaneet P10 -13 -vuotiaat. (P 8 ja 9 – vuotiaat kilpailevat ainoastaan seuratasolla).

 

Seurataitokilpailuissa ei tänä vuonna järjestetä erillistä palkintojenjakoa, vaan taitomerkit ja diplomit toimitetaan kilpailujen jälkeen erikseen.

 

Kilpailuihin ei saa tulla, jos on flunssan oireita. Halliin tultaessa kaikki käyvät pesemässä kätensä, käsidesiä on saatavilla heti hallin aulassa. Hallin pukukopit eivät ole käytössä kilpailuissa. Mikäli vanhempia tulee seuraamaan kilpailuja heidän paikkansa on katsomon ylätasanteella. Kentällä ja kentän reunalla on ainoastaan osallistuvat pelaajat ja kilpailujen toimihenkilöt.

 

Ilmoittautuneet pelaajat on jaettu oman ikäluokan sisällä pienryhmiin, joissa kilpailujen suoritukset kierretään. Ryhmäjako ja ohjeistus kilpailuihin pelaajille annetaan hallissa klo 16.00


Takaisin uutisiin