Ilmoittautumislomake MyClub Playmakers Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

UUTISET

Raiski temppuili hatullisen


29.06.2021

SJK-junioreiden P15-ikäluokan joukkue kaatoi Liiga Pohjoisen ottelussa Jyväskylän Jalkapalloklubin Prunttimäen nurmella pelatussa vierasottelussaan Oskari Raiskin temppuiltua täyden hatullisen maaleja. Lähtökohdat otteluun eivät olleet erityisen mairittelevat vieraissa pelanneen "kotijoukkueen", eli SJK-junioreiden kannalta.

 

JJK v SJK-juniorit 1-3 (0-1)

15 min 0-1 Oskari Raiski

47 min 1-1 Jesse Saxberg

61 min 1-2 Oskari Raiski

76 min 1-3 Oskari Raiski

 

SJK-junioreiden alkukausi on Liiga Pohjoisen peleissä ollut kovin repaleinen. Siitä suurin indikaatio on eittämättä se, että omissa onb soinut ihan tolkuttomasti ja joukkue onkin päästänyt eniten maaleja kaikista kymmenestä joukkueesta.

 

 

Kolme viimeistä ottelu on kuitenkin tuonut tunnelin päässä pilkistävän valon näkyviin, eikä se onneksi tällä erää ollut tavarajuna, vaan ihan oikeasti jotain mieluisampaa.

 

Periaatteessa sarjajumbona ilman ensimmäistäkään pistettä majaileva Jyväskylän Jalkapalloklubi ei sekään ole ollenkaan huono joukkue. Siinä valossa voitto tänään oli mieluisa.

 

Tänään SJK-junioreilta puuttui pelaajia niin rippileirien kuin loukkaantumistenkin takia, mutta siitä huolimatta joukkue pelasi varsin kelvollisesti. Koko ensimmäisellä puoliajalla ei JJK:lla esimerkiksi ollut oikein ainuttakaan kunnon tekopaikkaa.

 

Keväällä maajoukkueleirile valittu Oskari Raiski otti tällä kertaa joukkueen tuloksellisesti reppuselkäänsä viimeistellen kaikki SJK-junioreiden maalit.

 

Voitto ei välttämättä riitä kuuden parhaan sakkiin, eli syyskierroksen kovempiin matseihin, vaan vaatimattomasti sujuneen alkukauden takia saldo saattaa olla se, että sitten pelaillaan ns. piirisarjamatseja. Olennaista on kuitenkin se, että pelaajia kehitetään ja saadaan kasvatettua nuoria maajoukkuepelaajia, joilla on edessään hyvä pelaajapolku. Niin, eikä kaikista edes voi tulla futareita. Toivottavasti ainakin hyviä ihmisiä, seuratoimijoita ja vaikkapa faneja.


Takaisin uutisiin