Ilmoittautumislomake MyClub Playmakers Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

UUTISET

Nollayseillä mahtava turnausviikonloppu Vierumäellä


14.06.2021

SJK-junioreiden -09 pojat oli kahdella peliryhmällä viikonlopun Vierumäellä P12-turnauksessa. Tällä ikäryhmällä on sellainen silmiinpistävä piirre, että taso on varsin laaja, hyviä pelaajapoikia on jopa neljään peliryhmään. Niinpä Vierumäelle lähdettiin puolustamaan Haastetason mestaruutta. Kilpatason joukkue taas on ollut aina lähellä huippua, mutta kuitenkin pokaalit olivat vielä ennen tätä turnausta kiertäneet joukkueen ja nyt oli nälkää lähteä voittamaan. Lopputuloksissa Kilpajoukkue voitti oman turnauksensa ja Haastejoukkue otti hopeamitalit omassa sarjassaan!

 

 

Kilpatason turnaukseen osallistui SJK 09:n lisäksi Ylöjärven Ilves, Musa, FC Kuusysi, FC Haka ja Ilves. Perjantai-iltana matkustamisen jälkeen SJK:n vastustajaksi asettui FC Haka. Matka ei painanut SJK:n jaloissa, vaan turnauksen alkuun saatiin kuumassa kelissä tärkeä 5-2 voitto Tehtaan kentän kasvateista. Iltauintien, Italia-Turkki pelin jännittämisen ja hyvin levätyn yön jälkeen aamulla vastaan asettui tämän turnauksen kovin vastustaja, aina ilkeä Ylöjärven Ilves. Tasaisen pelin aikana SJK sortui hieman yliyrittämiseen eikä luottanut omaan pelitapaansa tarpeeksi. Ylöjärvi vei tämän aamukohtaamisen nimiinsä 3-1. Lounaan ja pienen levon jälkeen vastustajaksi saatiin Ilves Keltainen, joka osoittautui SJK:lle suupalaksi, aktiivisempi joukkue hallitsi palloa täysin ja otti 5-0 voiton tamperelaisista. Iltapäivän viimeiseen peliin saatiin vähän vesisadetta ja liukas nurmikenttä. Vastustaja FC Kuusysi oli hyvää jalkapalloa pelaava joukkue, jonka kanssa SJK joutui tehdä täyden iltapuhteen. Tulokseksi saatiin hyvä 3-2 taisteluvoitto perinteikkäästä lahtelaisjoukkueesta.

 

Illalla syötiin, uitiin, frisbeegolfattiin ja katsottiin dramaattista Huuhkajien matsia. Sunnuntai-aamun kaatosateessa vuorossa oli aina tiukka ja laadukas vastustaja Musa Porista. SJK sai ensimmäisen maalin, mutta lähes välittömästi Musa tasoitti ja hallitsi ottelua seuraavat 20 minuuttia. Sitkeästi puolustamalla ja pakottamalla vedot tulemaan kaukaa SJK pysyi tasapelissä ja sitkeys palkittiin, kun SJK sai yksi tilanne kerrallaan pakotettua Musan puolustuksen virheisiin ja lopulta SJK vei 4-1 voiton porilaisista.

Näin Kilpajoukkue eteni finaaliotteluun eilen jo kerran kohtaamaansa Ylöjärven Ilvestä vastaan. Valmistautuminen tehtiin hyvin, kaikki psykologiset ja lepoon sekä rentoutumiseen liittyvät konstit käytettiin ja finaalissa nähtiin erilainen joukkue kuin edellisen päivän aamupelissä. Vastustaja repi, raastoi ja oli kaikin puolin ilkeä vastustaja. Kaksi kertaa vastustaja pääsi johtoasemaan, mutta tällä kertaa SJK luotti omaan tekemiseensä ja Ylöjärveltä katkesi ensin kunto ja sitten henkinen kantti. Todella rumasti pelaava Ylöjärvi voitettiin lopulta 5-3 ja tällä kertaa kultajuhlat saatiin. Ja kyllä pojat osasivat ilon ottaakin irti! Suihkubileissä raikasi ”Campione” ja huuto kuului Vierumäen urheiluhallin parkkipaikalle asti.

 

Haastejoukkueen taival oli aivan erilainen kuin Kilpajoukkueen. Omassa lohkossaan SJK oli suorastaan musertavan hyvä verrattuna vastustajiin. Tasoerot olivat turnauksessa isoja ja SJK voitti kolme alkulohko-otteluaan maalierolla 31-3. Ensimmäisenä perjantai-illan pelissä SJK:n vahvuuden sai kokea aina laadukas Ilves, josta SJK otti vahvan pelin päätteeksi 4-1 voiton. Lauantain aurinkoisessa aamupelissä vastaan asettui FC Kuusysi, josta SJK otti päänahan selvin numeroin 10-2. Alkusarjan viimeisessä ottelussa oli paahtavat olosuhteet ja vastustajaksi tuli FC Honka, joka oli lähtenyt harrasteporukalla turnaukseen. SJK dominoi ottelua aivan totaalisesti ja pommitti 17-0 voiton 50 minuutissa.

 

Sijoitusottelut pelattiin erillisenä loppusarjana. Sijoista 1-4 pelasivat SJK, Haminan Pallo-Kissat, KuPS Kuopiosta ja Musa Porista. Ensimmäiseksi SJK sai vastaansa Haminan Pallo-Kissat, joka oli alkusarjan helppojen pelien jälkeen kunnon vastustaja. Hieman oli SJK:n pojilla ensin vaikeuksia sopeutua taas pelaamaan kovempaa vastustajaa vastaan, mutta tauon jälkeen rivit saatiin kunnolla suoriksi ja tuloksena hyvä 3-1 voitto. Sunnuntai-aamun sateessa Vierumäen tekonurmella vastustajaksi saatiin turnauksen kovin vastustaja KuPS. Savolaiset pelasivat hyvää jalkapalloa. SJK oli nytkin joukkueena pelaamisessa jopa parempi kuin KuPS, mutta vastustajalla oli taitavia pelimiehiä, jotka harvemmista paikoista huolimatta saivat tehtyä maalit. KuPS vei pelin 3-0 ja aiheutti SJK:lle ainoan tappion koko Haasteturnauksessa.

 

Viimeisessä pelissä sateisena sunnuntaina pelattiin käytännössä sijoista 2-3. SJK:n molemmat peliryhmät viettivät lounaan jälkeisen ajan yhdessä hieroen toisiaan, venytellen, rentoutuen ja keskittyen viimeisiin peleihin. Hyvä valmistautuminen näkyi suvereenina esityksenä Musaa vastaan. Selkeä 10-2 voitto loppusarjan viimeisestä pelistä ja Hopeamitalit kaulaan!!

 

Mahtavin puoli näissä -09 ikäluokan pojissa on loistava yhteishenki. Kun toinen peliryhmä saa pokaalin, se on koko joukkueen yhteinen voitto! Kaikki juhlivat sitä yhtä paljon ja kovalla tohinalla ja kannustus peleissä on upeata. Suurkiitos pojille ja taustoille upeasta turnauksesta!


Takaisin uutisiin