Turnaukset Linkit Yhteistyössä

UUTISET

Nollakolmosten talvikauden kujeet


26.04.2018

Poikia joukkueessa on 23 omia + yj pelaajat. Joukkueessa on ollut pientä vaihtoa pelaajistossa. Muutama on lopettanut tai siirtynyt toiseen seuraan, Toholammilta tuli kolme poikaa try-outin jälkeen meidän peliryhmäämme.

Joukkueessa kolme valmentajaa Esa Haanpää, Tommi Haanpää, sekä Markus Pohjola, joukkueenjohtaja Jarmo Haukilahti, kaksi huoltajaa Tomi Kara, sekä Iiro Koskinen.

Harjoituksia on ollut keskimäärin viisi kertaa viikossa, myös uutena asiana joukkueeseen on otettu omatoiminen harjoittelu liikehallintakykytesteistä löytyneiden heikkouksien parantamiseksi. Voimaharjoittelu on myös aloitettu yhteistyössä Fysio 2000 kanssa.

Turnauksissa ei olla oltu , mutta oma talviturnaus toki oli. Syynä ihan yksinkertaisesti se, että pelejä on ollut ihan riittävästi ja kuorma on ollut kova koska harjoittelua on kovennettu aika paljon. Olemme pikkuhiljaa opetelleet harjoittelemaan ajatellen tulevaa B-junnukautta silmällä pitäen.

Talvikaudella pojat ovat kehittyneet fyysisesti  todella paljon sekä myös aikuistuneet  paljon kauden aikana. Joukkueessa on hyvä ilmapiiri ja kilpailu pelipaikosta on lisännyt myös halua harjoitella ja on edesauttanut kehittymistä pelaajana.

Pelillisesti me olemme joukkueena menneet eteenpäin ja  olemme saaneet kehitettyä meidän pelillisiä heikkouksia ja vahvuudet ovat vahvistuneet.

Ohjelmassa meillä on Puolen Suomen Liiga ja päätavoite  on Kai Palhman lopputurnaus. Osa meidän pelaajistamme pelaa myös Aluesarjaa Virkiässä ja osa I divisioonaa Sisussa. Näin pystymme tarjoamaan yhteistyön puitteissa jokaiselle pelaajallemme oman  tasonsa mukaisia pelejä. Syksyllä on tarkoitus  lähteä pelaamaan B-junioreiden II divisioonaa ja totta kai siellä on tavoitteena  voitta kyseinen sarja. Syksylle vielä joku kansainvälinen turnaus jos mahdollista.

Meiltähän osa pelaajista lähtee Ruotsiin turnaukseen B:n mukana heinäkuussa ja osa Virkiän mukana Kokkola-cuppiin.

Lopputurnauspaikka on meillä selkeä tavoite ja totta kai siellä myös pärjääminen.Pelaajien kehittyminen ja hyvä fiilis jokaisella pelaajalla on myös tosi tärkeää. Toive itsellä että jokainen pelaaja löytäisi oman huippunsa ja osaisi nautti näistä hetkistä mitä tällä ja tulevilla  kausilla on tulossa.

Talvikauden ottelut
26.11.2017    Wallsport    SJK-j yj - VPS-j     0 - 5    Harjoituspeli
03.12.2017    Wallsport    SJK-j yj - Keski-Suomi U     6 - 0    Harjoituspeli
09.12.2017    Wallsport    SJK-j yj - VPS-j     2 - 0    Wallsport turnaus
09.12.2017    Wallsport    OLS - SJK-j yj     4 - 4    Wallsport turnaus
10.12.2017    Wallsport    SJK-j yj - JJK     1 - 0    Wallsport turnaus
10.12.2017    Wallsport    EPS - SJK-j yj     4 - 0    Wallsport turnaus
06.01.2018    Tellushalli    FF Jaro - SJK-j yj     0 - 6    Harjoituspeli
14.01.2018    Wallsport    SJK-j yj - SJK U17     0 - 8    Harjoituspeli
21.01.2018    Fennia-Areena    I-JBK - SJK-j yj     1 - 1    PSL-karsinta
28.01.2018    Wallsport    SJK-j yj - Kanu     8 - 2    PSL-karsinta
10.02.2018    Tellushalli    FF Jaro - SJK-j yj    0 - 6    PSL-jatkokarsinta
11.02.2018    Wallsport    SJK-j yj - Sporting/Kraft yj B     2 - 1    Harjoituspeli
11.03.2018    Wallsport    SJK-j yj - Ilves C Akatemia     4 - 3    Harjoituspeli
18.03.2018    Wallsport    SJK-j yj - JJK-j     5 - 1    Harjoituspeli
01.04.2018    Wallsport    SJK-j yj - Kanu     3 - 0    Harjoituspeli
08.04.2018    Wallsport    SJK-j yj - OTP     3 - 0    Harjoituspeli
22.04.2018    Norrvalla    SJK-j yj - Norrvalla FF B     4 - 3    Harjoituspeli

Tähän muutamia numeroita kootusti ajalta 1.11.2017-22.4.2018

17 ottelua koostuen 3 psl karsintaa, 4 WS turnauksessa, 10 harjoituspeliä joista 3 B-junnuja vastaan
12 voittoa
2 tasapeliä
3 tappiota
55 tehtyä maalia
32 päästettyä maalia

Maalintekijät
10 - Paavo Nyrhinen

10 - Nico Rajala

6 - Juuso Kara

5 - Niko Uutela   

4 - Alex Hietala

3 - Berat Akdogan

3 - Sisu Jaakkola

2 - Jani Blomqvist

2 - Oskari Nyrhinen

2 - Samuel Korpela

2 - Santeri Kotila

1 - Antti Takala

1 - Elias Koskela

1 - Henri Kallio

1 - Kajetan Szlapa

1 - Samuli Hämäläinen

1 - Viljami Kivinen


Takaisin uutisiin