Ilmoittautumislomake MyClub Playmakers Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

UUTISET

Kärkeä kohti


17.06.2008
Kärkeä kohti

TP-Seinäjoen Nelosessa pelaava joukkue ajaa takaa sarjan kärkeä keskiviikkona kohdatessaan Norrvalla FF/2:n. Sarjataulukossa Esa Haanpään valmentama ryhmä on tahmean alun jälkeen päässyt hyvään vauhtiin, eikä matkaa sarjan kärjessä oleviin Kaskö IK:n ja Sundom IF:n ryhmiin ole kuin kaksi pistettä.

Kaskö IK:lla ja SIF:lla pisteitä on 17. TP-Seinäjoen lisäksi 15 pinnaa ovat keränneet Suvilahden Sisun Young Boys, sekä Seinäjoen Sisu. Oranssi-mustat ovat kuitenkin paukuttaneet sarjassa eniten maaleja osuttuaan vastustajan pömpeliin jo 32 kertaa kahdeksassa ottelussa. Kun samaan aikaan omissa on soinut vain yhdeksän kertaa, on TP-Seinäjoella ylivoimaisesti lohkon paras maaliero.

Vieraaksi saapuva Norrvalla FF puolestaan on sarjassa sijalla kahdeksan, eli joukkueella on kirittävää, mikäli se mielii olla mukana Nelosessa myös syyskierroksella. Tällä hetkellä viimeisessä säilyjän paikassa on kiinni Kraft/2, jolla on kasassa 13 pistettä. NFF/2 puolestaan on saalistanut 10 pinnaa.

Sarjan kärki tasoittui viime kierroksella mielenkiintoisesti SuSi YB:n kaadettua KaIK:n 1-0 ja Sisun kompastuttua Malax IF:n vieraana 2-0. Sundom IF otti 3-2 –voiton Solf IK:sta ja onnistui näin pysyttelemään TP-Seinäjoen yläpuolella.

TP-Seinäjoki on pelannut viimeiset viisi ottelua ilman tappiota. Viimeiset kolme joukkue on voittanut maalierolla 22-3.

Oranssipaitojen maalintekijöinä ovat tällä kaudella kunnostautuneet seitsemässä pelaamassaan ottelussa kahdeksan osumaa tehnyt Ville Pakkala, kuudessa matsissa neljä kertaa onnistunut pelikiellosta vapautuva Anssi Syrjämäki, sekä kolme maalia mieheen viimeistelleet Jukka Yli-Renko, Jaakko Vähäpesola, Juho Pajula ja Janne Kotamäki.

Esa Haanpää on tähän mennessä käyttänyt kehissä jo 25 eri pelaajaa ja epäilemättä muutama muukin uusi kasvo tulee vielä pelaamaan joukkueessa ennen kauden loppua. Kun huomioidaan, että joukkueen runkomieheksi laskettu Jarkko Mäki-Maunus on ollut sivussa koko kevään ja tähtää vasta syyskierrokselle, voisi olettaa, että joukkueen keskikenttäkin vain vahvistuu entisestään.

Vaikka jotkut tahot ovatkin levitelleet huhuja siitä, että keskiviikkoillan ottelu pelattaisiin muualla kuin Prunttimäessä, ne juorut eivät pidä paikkaansa. Ottelu siis pelataan aiempien sarjapelien tavoin Prunttimäen viheriöllä klo 19.00.

Ottelu on siitä mielenkiintoinen, että sarjatauolla oleva Norrvalla FF:n edustusjoukkue saattaa hyvinkin antaa kakkosjoukkueelleen Kakkosen miehiä avuksi. Toisaalta, ei olisi mikään shokki, jos TP-Seinäjoenkin riveissä nähtäisiin joku Seinäjoen Jalkapallokerhon pelaaja huomisessa ottelussa.
Takaisin uutisiin