Ilmoittautumislomake MyClub Playmakers Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

UUTISET

Kakkospaikka tarjolla


02.09.2009
Kakkospaikka tarjolla


TP-Seinäjoki matkustaa torstai-iltana vierasotteluun Vähäänkyröön kohtaamaan sarjapaikastaan taistelevan Viestin. Tarjolla on kakkospaikka Vaasan Piirin Nelosessa, sillä nyt kakkossijaa hallussaan pitävä Kaskö IK/Teuvan Pallo otti illalla pataansa VIFK Utvecklingiltä rapeasti 5-0.

Vaikka Sundom IF onkin jo käytännössä varmistanut sarjan voiton, on kakkossija siinä mielessä edelleen tavoittelemisen arvoinen, että talvikaudella on eri sarjoissa monina vuosina tapahtunut mitä eriskummallisimpia asioita.

Kevätkierroksella joukkueet kohtasivat Prunttimäessä. Ottelu oli TP-Seinäjoen osalta ainoa nurmella pelattu kotiottelu ja se sujuikin varsin mallikkaasti kotijoukkueen otettua selvän 6-1 (5-0) –voiton tehtyään pelin selväksi jo ensimmäisellä puoliajalla.

Tuossa kamppailussa VäVi pelasi kovaa ja ajoittain todella väärin. Tuloksena oli yksi ulosajo ja ripakopallinen keltaisia kortteja. Maalien teosta vastasi puolestaan pääasiassa kotijoukkue. Timo Rauhalaiski kauden kaksi maaliaan Teemu Ala-Lahden, Samir Bouroussin, Jukka Yli-Rengon ja Jere Jääskeläisenkin osuttua. Vieraiden ainokaisen teki ottelun viimeisellä minuutilla Mikael Furu.

Tähän otteluun ei enää ole mahdollisuus saada apuja Seinäjoen Jalkapallokerholta farmikuvion tiimoilla.Jukka Yli-Renko, Timo Rauhala, Miika Asunmaa ja Jere Jääskeläinen ovat kaikki Kerhon riveissä.Jussi Kankaanpää puolestaan vaihtoi viime metreillä ennen siirtoajan umpeutumista Ilmajoelle.

Juniori-ikäisiä pelaajia on toki mahdollisuus käyttää edelleen sekä SJK:n, että TP-Seinäjoen joukkueissa ristiin. Käytännössä se tarkoittaa Jaakko Lampea, Jyri Reinilää, Samir Bouroussia ja Tommi Haanpäätä. Nähtäväksi jää moniko kvartetista on joukkueessa mukana.

Varmaa on, että kapealla ryhmällä mennään jäljellä olevat kolme matsia. Sehän meinaa kuitenkin sitä, että peliaikaa on luvassa.

TP-Seinäjoen kunto on syyskierroksella ollut periaatteessa melko kelvollinen. Viimeksi tuli selvä 4-0 –voitto Nurmon Pallosta kävelyvauhdillakin. Valitettavasti se kauden kriittisin ja tärkein matsi ennen NuPan kohtaamista päättyi Sundomissa isäntien 2-0 –voittoon. Syyskierroksen kahdeksan ottelua ovat tuoneet tilille neljä voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota.

VäVin tilanne putoamisviivan alapuolella ei ole kadehdittava. Joukkueella on kolme pistettä matkaa sen yläpuolella majailevaan vaasalaiseen aakkosjoukkueeseen, ABC:hen.

Edellisessä ottelussaan VäVi romahti kotikentällään sarjan voittavaa Sundom IF:ää vastaan 7-0. Sitä puolestaan edelsi todella erinomainen tulos joukkueen kaadettua vieraissa VIFK U:n 2-0. Syyskierroksen kahdeksasta ottelusta joukkue on voittanut kaksi, pelannut kerran tasan ja hävinnyt viidesti.

Ottelu Kyrölässä alkaa klo 18.30.
Takaisin uutisiin