Ilmoittautumislomake MyClub Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

UUTISET

Jesse Koskelasta junioripäällikkö


23.02.2021

SJK-juniorit on valinnut uudeksi junioripäällikökseen seuran oman kasvatin, Jesse Koskelan. Jesse palaa juurilleen Rovaniemeltä, jonne hän päätyi opiskeluiden kautta. Siellä hän on myös toiminut valmennuspuolella paikallisen Rovaniemen Palloseuran eri joukkueissa, viimeksi B-junnuissa.

 

Jesse on vuosimallia 1993 ja hän ehti pelata läpi Törnävän Pallo-55:n juniorijoukkueet aina B-junnuihin saakka. Oma peliura jatkui vielä sen jälkeenkin mm. Sisu-Pallon väreissä.

 

 

Oli jo ennakkoon selvää, että hakuprosessi on hankala ajankohdasta johtuen, joten seurassa ollaan erittäin tyytyväisiä, että nyt löydettiin tuoretta verta mukaan tekemiseen. Kaiken luonnollisestikin kruunaa se, että Jesse on tuttu kaveri ja tietää näin ollen myös itse millaiseen paikkaan hän tulee töitään tekemään.

 

- Valmennuskokemusta olen kerryttänyt aina nappuloista B-juniori-ikäisiin niin poikien kuin tyttöjenkin valmennuksessa seura sekä akatemiaympäristöissä, joten minulla on laaja näkemys koko junioripolusta. UEFA C-koulutus minulla on ottelunäyttöä vaille valmis ja tavoitteena olisi aloittaa B-kurssi mahdollisimman pian tämän vuoden aikana, kertoo Jesse taustoistaan.

 

Päivittäisen työnteon Jesse pääsee aloittamaan seurassa 22. maaliskuuta. Hänen pääsääntöinen vastuualueensa tulee olemaan nimenomaan täksi kaudeksi aloitetun tyttöjalkapallon kehittäminen seurassa.

 

Tästä voi katsella Jessen haastattelun videolla. Seuran valmennuspäällikkö Jyri Hietaharju ehti myös antaa kommentit liittyen Jessen palkkaamiseen ja sen videon voi katsella tästä.

 


Takaisin uutisiin