Ilmoittautumislomake MyClub Playmakers Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

UUTISET

Haastajalla haaveet Närpiössä


26.07.2005
Haastajalla haaveet Närpiössä

TP-Seinäjoki matkustaa keskiviikkona Närpiön Mosedaliin Kakkosen Länsilohkoa johtavan Närpes Kraftin vieraaksi eräänlaiseen paikalliskamppailuun. Kraft on tuttu vastustaja tältäkin kaudelta, sillä keltapaitojen kanssa on jo kohdattu peräti neljä kertaa.

Talvikaudella pelattiin Seinäjoki Areenassa 2-2-tasapeli Nijaz Sarailijan ja Peter Blombergin maalattua vieraille. Kotijoukkueen osumista vastasivat Mikael Muurimäki ja Matias Lampinen.

Seuraavaksi kohdattiin Närpiössä hiekalla treeniottelun merkeissä. Ottelussa nähtiin peräti kahdeksan osumaa ja tuloksena oli taas tasapeli, eli numerot kirjattiin 4-4. Nyt maalinteossa onnistuivat kahdesti maalannut Muurimäki, Lampinen ja Ville Pekkanen. Isännistä Joao Gaetti osui kahdesti Alexander Bondénin ja Jens Mattfolkin maalattua kerran.

Vielä kerran ehdittiin otella ennen kauden alkua, sillä arpa heitti kaksikon vastakkain Suomen Cupissa ja TP joutui matkustamaan Kraftin vieraaksi. TP pudotti Kraftin jatkoajalla cupista Mikael Muurimäen ja Matias Lampisen osuttua jälleen. Voitto irtosi numeroin 2-1 Tony Lundin vastattua isäntien osumasta.

Neljäs kohtaaminen oli TP:lle kohtalokas, sillä sarja-avaus meni totaalisesti poskelleen Kraftin kuritettua pruukilaisia isän kädestä numeroin 4-0 Törnävän hiekalla. Vieraiden osumista vastasivat Joao Gaetti, Jarno Ruisniemi ja kahdesti osunut Aco Vasiljevic.

Kraft, joka hävisi viikonloppuna yllättäen KaaPolle selvin 3-0 –numeroin, on sarjan ehdoton ennakkosuosikki. Millään muulla seuralla ei ole esitellä Suomen huipulle kuuluvaa valmentajaa (Pertti ”Lunkka” Lundell) ja sellaista määrää vahvistuksia kuin Kraftilla.

Aco Vasiljevic, Joao Gaetti, Miroslav Rajkovic, Nijaz Sarilija, Vladan Zlatkovic ja Alexandru Marca saavat avukseen porilaiset Jarno Ruisniemen ja Jari Lammisen, eli melkoisen kova nippu siis. Kun vielä muistetaan, että viime kaudella Kraft pelasi Ykkösessä saaden alle kovia matseja, ei seura syyttä uhonnut palaavansa pelaamalla Ykköseen, vaikka paikkaa olisi ollut tarjolla kabinetin kauttakin.

TP-Seinäjoki lähtee matsiin haastajana haaveillen voitosta. Mikäli Mosedalista voitto irtoaisi, nostaisi se pruukilaiset vain kahden pisteen päähän Kraftista. Viime matseissa TP onkin pelannut jo alkukautta vahvemmin. Jos cupin ottelu lasketaan mukaan, on TP pelannut kahdeksan peräkkäistä ottelua ilman tappiota. Sarjassa on tullut neljä voittoa ja kolme tasapeliä.

Kraft puolestaan on ollut pelottavan vahva, vaikka Kaarinassa kompastuikin. Joukkue on latonut viidessä ottelussa yli kolme osumaa vastustajan verkkoon. Tehokkaimmat ovat olleet Aco Vasiljevic kahdeksalla ja Jarno Ruisniemi viidellä maalillaan. Joao Gaetti on puolestaan onnistunut neljästi.

Viimeisissä viidessä ottelussa TP on kuitenkin saanut alakertansa melko kohtuulliseen kuosiin, sillä omiin on livahtanut vain kaksi maalia ja vastustajan päädyssä verkko on heilunut 10 kertaa.

Pargas IF:ä vastaan kotidebyyttinsä tehnyt Antti Kuismala osoitti olevansa mies paikallaan alakerrassa ja Mikko Ylihärsilän odottaisi pian saavan ruutinsa niin kuivaksi kuin on totuttu. Arto Jalasvaara puolestaan tuo yhden pikantin lisän TP:n tekemiseen, mutta myös nuori Ville Pajula on osoittanut pärjäävänsä loistavasti.

Kiehtova kamppailu alkaa Mosedalin nurmella klo 19.00 keskiviikkona.
Takaisin uutisiin