Ilmoittautumislomake MyClub Playmakers Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

UUTISET

Ei varaa aliarvioida


19.07.2006
Ei varaa aliarvioida

TP-Seinäjoki pelaa kauden 12. sarjaottelunsa jo torstai-iltana Keskuskentällä. Vastaan saapuu lähinaapuri Lapuan Virkiä, joka ei vielä ole avannut pistetiliään tällä kaudella. Ottelussa ei ole kuitenkaan varaa lähteä pullistelemaan tai esittelemään rottingilla olevaa rintalihaksistoa, sillä noutaja voi tulla nopeammin kuin kukaan arvaakaan.

Siitä löytyy parikin mainiota esimerkkiä aivan lähihistoriasta, sillä tämän kauden Suomen Cupin 5. kierroksella TP-Seinäjoki sai tapella kulmahampaat ulkona päästäkseen jatkoon Kiviristin kentällä pelatusta ottelusta. Virkiä johti ottelua vielä 3-2 pelikellon näyttäessä jo 94. minuuttia kun Tiitus Lehtinen puski tasoituksen. Jatkoajalla TP-Seinäjoki teki kolme maalia edeten jatkoon numeroin 6-3.

Toinen pelottavampi esimerkki löytyy viime kaudelta. Tuolloinkin Virkiän piti teoriassa olla altavastaaja, mutta joukkue sai TP-Seinäjokea vastaan kentälle Eddy Torestin ja Cristian Coteanun KPV:sta ja pelasi vahvan ottelun voittaen kentällä 3-2. Virkiän kannalta oli valitettavaa, että Coteanu ei ollut edustuskelvoton ja pruukilaisten leirissä asia oli tiedossa. Näin ollen leivättömän pöydän äärestä tuli päätös, joka käänsi tuloksen 3-0-voitoksi TP:lle.

Vaikka Virkiältä vielä puuttuukin voitto, aloitti se ottelun sunnuntaina FC Kiistoa vastaan terävästi Hietalahdessa. Kärkäs Miika Rantasalo pääsi tekemään lapualaisten kauden ensimmäisen osuman ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin Juha Karhu oli noussut kulmatilanteessa ylös ja suti läheltä kahden maalin vieraille. Se ei kuitenkaan kestänyt ja lopputulos kirjattiin isännille 4-2.

Virkiää valmentavalla entisellä TP-Seinäjoen pelaajalla, Olavi Linjamäellä, on täysi työ nostaa porukka kuiville, sillä matkaa lähimpään säilyjään on tällä hetkellä jo 10 pistettä. ”Olken” asemaa tuskin kovin moni tällä hetkellä kadehtii, sillä farmisopimus KPV:n kanssa ei ole isommin apuja poikinut. Vaasassa ei ollut esimerkiksi ainuttakaan kokkolalaista pelaamassa.

Sen verran pilkahduksia tunnelin päässä on kuitenkin olemassa, että Vaasassa hiippaili jo toimettoman näköisenä kolme nigerialaispelaajaa. Voi hyvin olla, että miesten peliluvat ovat kunnossa jo torstaina Seinäjoella. On erittäin mielenkiintoista havaita, mitä Siwoniku Akeep, Jerry Udele ja Aghaba Hollins joukkueeseen tuovat.

Vaasassa Virkiän paras pelaaja oli Aleksei Budko, joka pelaa puolustuksessa paikalla kuin paikalla ja pystyy pistämään tarkkoja avauksia kärkimiehilleen.

TP-Seinäjoen tehtävä ei tule olemaan helppo, sillä alla on kaksi pahaa pettymystä. Ensin hukattiin pisteitä FC Lynxiä vastaan 3-3 –tasapelillä ja sen jälkeen Pietarsaaressa nähtiin loppuminuuttien aikana melkoinen Waterloo hyvästä noususta huolimatta. JBK otti ansaitun 5-2 –voiton iskien kipeästi Aleksei Eremenkon johdolla.

Siinä missä Virkiällä on kaksi maalintekijää sarjapeleissä tällä kaudella, on TP-Seinäjoella kaksi ylitse muiden. Mikko Ylihärsilä on tehnyt pelaamissaan kymmenessä ottelussa kahdeksan maalia ja Mikael Muurimäki on pelannut 11 matsia viimeistellen seitsemän osumaa. Duo on ollut hyvässä iskussa ja lauantaina vaihdosta tullut Ville Pajula oli terävänä iskien kauden kolmannen maalinsa näyttävän suorituksen päätteeksi.

Virkiän Toni Kujala loukkasi jalkaansa Vaasassa ja joutui jättämään kentän. Topias Tervasmäki ei ollut lainkaan lapualaisten kokoonpanossa Hietalahdessa. TP-Seinäjoelta puuttuivat Pietarsaaressa armeijaan astunut Tiitus Lehtinen, Jarkko Mäki-Maunus, Tuomo Nuojua, Petri Niemi ja Rami Sariola. Viisikosta tuskin pääsee kukaan muu kehiin kuin mahdollisesti iltalomaileva Lehtinen. Sen sijaan on suuri vaara, että kapteeninnauhaa Mäki-Maunuksen poissa ollessa kantanut Lasse Männikkökin on sivussa saatuaan puolustushommissa kipeän tällin nilkkaansa.

Englannista tullut Junior Harding oli selkeä pettymys. Mies oli keskenkuntoinen, eikä erityisen suuri apu ainakaan JBK-ottelussa. Voi olla, että mies kuitenkin nähdään vielä kehissä tässä ottelussa ennen kuin lopullisia päätöksiä tehdään.

Matsi alkaa Keskuskentällä klo 18.30 torstaiehtoona.
Takaisin uutisiin