Ilmoittautumislomake MyClub Playmakers Turnaukset Linkit Yhteistyössä SJK-EDUSTUS

UUTISET

Aakkosryhmä vastassa Vaasassa


13.05.2008
Aakkosryhmä vastassa Vaasassa

TP-Seinäjoen edustusjoukkue matkustaa keskiviikkoiltana Vaasaan pelaamaan Nelosen ottelun paikallista ABC:tä vastaan. Kahden ottelukierroksen jälkeen TP-Seinäjoella on tilillään voitto ja tasapeli. ABC puolestaan on hävinnyt molemmat ottelunsa niukasti.

”Me saamme jalkeille ihan hyvän joukkueen, vaikka ainakin viisi kaveria onkin poissa. En oikein tiedä, millainen hiekkakenttä Onkilahti on, mutta ei sen saa antaa vaikuttaa peliin. Meidän on pystyttävä pitämään tempoa pelissä kuin pelissä. On turha lähteä kitisemään siitä, että hiekalla pelataan”, sanoo joukkueen valmentaja Esa Haanpää.

Haanpää joukoista ovat keskiviikkona työesteiden takia pois ainakin Ilpo Tuulari ja Juho Mäki-Maunus. Polveaan edelleen paranteleva Jarkko Mäki-Maunus ei liioin pelaa. Rami Sariola puolestaan on sotimassa ja näin ollen sivussa.

”Luulen, että B-junioreista tulevat mukaan Jaakko Lammen lisäksi Juho Pajula ja ehkä Saku Koskinenkin. Lisäksi Jukka Ahola pelaa meillä ainakin tässä pelissä”, kertoo Haanpää.

”Jos me pystymme pelaamaan omalla tasollamme ja pitämään vauhtia, meillä ei kyllä pitäisi olla vaikeuksia menestyä. Huonolla asenteella ongelmia on kuitenkin luvassa ihan varmati. Onkin tärkeää, että jokaiseen peliin lähdetään nöyrinä”, painottaa Haanpää.

Suurin osa, niin myös ABC, nelosen joukkueista on TP-Seinäjoen väelle täysin tuntemattomia. Toki esimerkiksi ABC:n kanssa on pelattu taannoin, mutta edellisestä kohtaamisestakin on ehtinyt vierähtää jo hyvä tovi. Itse asiassa viimeksi on oltu vastakkain kaudella 1976, jolloin pelattiin vielä TP-55:n nimellä. Ensin irtosi vierasvoitto Vaasassa numeroin 5-1 26. toukokuuta ja syyskierroksella kotivoitto tuli numeroin 3-0 elokuun 3. päivänä. Kauden päätteeksi ABC putosi sarjasta jäätyään yhdeksällä pisteellään viimeiseksi. TP-55 puolestaan tuli lohkossa toiseksi 22 pisteellä Petalax IK:n oltua ykkönen 26 pinnalla.

Keskiviikon ottelu alkaa Onkilahden kentällä klo 19.00.

Takaisin uutisiin