VIFK 95 kaatui Vöyrillä

VIFK 95 kaatui Vöyrillä TP-Seinäjoen Bremenin reissuun valmistautuvat ysivitoset kaatoivat Vöyrillä, Norrvallan Urheiluopistolla, pelatussa ottelussa Vaasan IFK:n maanantaina 2-1.Harjoitusottelu pelattiin 3×25 min, jossa ensimmäistä jaksoa VIFK hallitsi melko selkeästi, mutta ei saanut maaleja aikaiseksi.Toisella jaksolla TP sai parannettua peliään ja peli tasoittui, maalintekopaikkoja oli molemmilla vähänlaisesti. Jakson loppupuolella TP teki hienon, oikealta laidalta nousseen hyökkäyksen päätteeksi maalin Jesse Isosaaren komealla laukauksella.Kolmannella jaksolla pelin hallinta siirtyi yhä selvemmin TP:n pojille. Nyt tultiin vasemmalta, laidalta tulleen hyvän keskityksen ohjasi Janne Tuohisaari hienosti suoraan ilmasta maaliin.Aivan jakson lopussa VIFK sai vapaapotkun oikealta n. 35 metristä, keskitys maalin eteen ruuhkaan, josta epäonnekkaasti pallo maaliin omasta pelaajasta.Ottelu oli molemmille joukkueille hyvä harjoitus kesän koitoksia varten, sillä sarjakauden avaukseen on vain reilu kuukausi. Tässä ikäluokassa pelataan jo isolla kentällä eikä Seinäjoella ole tällä hetkellä mahdollisuutta pelata ison kentän harjoituspelejä.Tästä syystä jatketaan Vöyrillä harjoitusotteluita, sunnuntaina 30.3. klo 16 vastaan asettuu hyvin turnauksissa ja sarjassa menestynyt Pietarsaaren Jaro.